14.1.2017

Project Polish 2017 - tästä se alkaa

Olen seurannut Youtubessa PrettyPistol86 -kanavaa ja siellä mielenkiinnolla myös Project Polishia.
Suomessa en tähän ainakaan omissa seuraamissani blogeissa ole nähnyt, ennen kuin kuun alussa. Salla teki postauksen omasta projektistaan ja mitä lakkoja siihen kuuluu, joten kimmoke omaan projektiin tuli sieltä.

Lähden pienin askelin liikkeelle, seitsemällä lakalla (7). Aina yhden loppuessa, otan tilalle toisen.





Projektin alkuvaiheessa mukana olevat lakat ovat;

Essence - Beijos de Brazil.
Avon - Polished Plum.
Lumene - Koivujen alla (tähän on laitettu holonestettä).
Color Club - Disco Dress (sama kuin yllä).



Tekstuurilakat on helppoja, sillä Avonin lakka on kulunut pelkkiin swatchauksiin jo kuvassa näkyvän osion verran. Lumene ja CC on pieniä pulloja. Essence on muutenkin jo vajunut omassa käytössä mukavasti.




Seuraavana China Glaze -trio;

Grape Pop.
Nova.

Sekä Fairy Dust, jonka toivon saavani loppuun :'D



Grape Pop on suosikkini cremeistä ja se on mukavasti vajunutkin. Vaikea sanoa missä asti menossa, mutta on sitä enemmän kuin Fairy Dustia. Nova on isompi versio Fairy Dustista, upea!





Saa nähdä kuinka käy tässä projektissa, loppuuko mikään?






12 kommenttia:

  1. Tää on uus juttu mulle. Mikä tässä on ideana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään käyttää lakkoja loppuun. Osa voi olla sellaisia, että ne ei tuota enää iloa, mutta toisaalta ei sitten halua antaa eteenpäin tmv. Tai jos käyttää esim. neljä loppuun, voi ostaa vaikka neljä lisää tai ihan vaan vähentää lakkavarastoja.

      (Itse olen huomannut sen, että jos pistää ns. huonoja lakkamerkkejä myyntiin, ei ne mene kaupaksi, toki postikulutkin on jo niin kalliit, että ei kukaan osta yhtä lakkaa.)

      Pretty Pistols taisi käyttää samoja lakkoja vuoden ja muistaakseni jäi projektista vielä neljä, joita ei saanut loppuun.

      Poista
  2. Minäkin oon miettinyt, että voisin ottaa itselleni tämmöisen projektin, koska mulla on paljon pieniä lakkoja ja melkein loppuneita lakkoja, joita en enää juurikaan käytä ja ne vaan vie tilaa kaapissa. Mutta sitten en tiedä, että jaksaisinko oikeasti käyttää niitä sävyjä puolipakolla. :D
    Sulla on varmaan joku varakappale Fairy Dustia vai miksi muuten haluaisit siitä eroon? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasit oikein, täysi pullo Fairy Dustia löytyy :'D Tuota jämää olen ohentanut jo 3 kertaa...

      Joitain merkkejä, saatikka jämiä on turha laittaa kirppiksillekään myyntiin kun ei niitä kukaan osta :/

      Poista
  3. jännä projekti, seuraan tämän kulkua! On minullakin muutama lakka joka on loppumaisillaan, mutta jos aloitan tämmöisen haasteen niin tiedän että se menee ihan mönkään enkä todellakaan saa niitä käytettyä xD tulee vähän sellane kapinallinen fiilis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Fairy Dust on suht helppo, sitä oikeasti voi tunkea mihin vaan :'D

      Nova saattaa olla hiukan hankalampi, sillä se on suht isoa glitteriä.

      Poista
  4. Kovasti tsemppiä projektiin! Toivottelee toinen kynsilakkaprojektilainen :) Jos vain jaksaa samoja lakkoja päivästä toiseen, niin varmasti saa lakkoja loppumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja toki näitä voi käyttää muissa lakkauksissa, ettei ihan tympäänny totaalisesti :D

      Avonin tekstuuria mietin, siitä riittää ehkä 3-4 lakkauskertaan. En yhtään muista kuinka se peitti. Swatch-tikulla kolme kerrosta ja vajuma on huikea!

      Poista
  5. Tsemppiä projektiin, mielenkiinnolla jään tätä seuraamaan :) Itse en ihan sen vuoksi tähän taida lähteä, koska se tarkoittaisi, että pitäisi niissä tietyissä lakoissa "jumittaa" saadakseen niitä kuluteltua ja itselläni on projektissa yrittää käydä lävitse kaikki käyttämättömät lakkani - siinäkin on melkoinen homma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mie en ole edes pitänyt kirjaa käyttämättömistä lakoista. Fairy Dust on näistä kaikkein helpoin, sen kun voi laittaa mihin vaan.

      Poista
  6. Vaikuttaapa kivalta, jään myös mielenkiinnolla seurailemaan. :) Ehkä jos heittäydyn oikein hurjaksi aloitan oman projektin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten käy! Syön kyllä hattuni, jos Fairy Dust ei lopu tänä vuonna :D

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)