7.3.2017

Deborah Lippmann - Boom Boom Pow

Olen nyt kaivellut arkistoista semmoisia lakkoja, joilla en ole lakannut pitkään aikaan tai ollenkaan. Toki, minulla ei ole käytettyjä lakkoja ylhäällä, mutta noin suunnilleen muistan millä olen lakannut ja millä en.







Essien Flowerista on ostos Anttilan loppuunmyynnistä, kun diilasin samalla toiselle kanssalakkaajalle sieltä lakkoja.

Lakkasin tätä kaksi kerrosta, eikä täydellistä peittävyyttä tullut eli voi vaatia sen kolmannenkin.

Deborah Lippmannin Boom Boom Pow on täydellinen kultalakka. Kirkkaassa pohjassa on kultaista shimmeriä, sekä pieniä ja isoja glittereitä. DL ei tainnut pahemmin saada nostetta Suomessa ja näihin lakkoihin ei kovin usein enää blogeissa törmää.

Starrilyn Magical Mystery on myöskin kirkkaalla pohjalla oleva kultainen lakka, mutta tässä on kulta hologlitterinä ja sekaan viskattu flakielastuja.





Lakkasin yhden kerroksen Magical Mysteryä ja sitten töpöttelin meikkisienellä peittäväksi. Yksinään sopii mainiosti topperiksi.

Boom Boom Powia lakkasin kaksi kerrosta.
























2 kommenttia:

  1. Ihanan kimaltava kokonaisuus! Kultainen käy niin mainiosti yhteen violettisten sävyjen kanssa, tää lakkaus on ihan nannaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulta ja violetti ovat kyllä parhaita kavereita :)

      Poista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)