11.6.2017

Hyytelö, ananas ja meri.

Kurkataan Avonin lakkojen swatcheja. Joukossa on yksi satiini/mattapintainen, muut "normaaleja".
Kaikki lakat olen ostanut itse, hinta lakoilla on normaalisti noin 10 €, mutta ovat aina jossain tarjouksessa.








Ensimmäisenä satiinipintainen Hail to the Queen. Kuivuu suht nopeasti, mutta jos jokin kohta jää lakkaamatta on aikaa se korjata. Satiiniefektin vuoksi kuivuu mattapintaiseksi. Kynsillä kolme kerrosta, lyhyille kynsille kävisi kaksi kerrosta.

Hail to the Queen


Sea My Nail kuuluu geelilakkoihin, jättävät kiiltävän pinnan kuivuttuaan.
Kynsillä kaksi kerrosta, lyhyille kynsille menisi mainiosti yhdellä kerroksella peittäväksi. Kuivuu hieman hitaammin kuin yllä oleva satiininen, mutta ei tarvitse odottaa kauaa kun voi lakkailla seuraavan kerroksen.


Sea My Nail


So Jelly kuuluu myös geelilakkoihin, mutta on nimensä veroinen eli koostumus on todella ohut. Ei peittäisi edes lyhyitä kynsiä yhdellä kerroksella, eikä välttämättä kahdella. Lakka myös levittyi hieman epätasaisesti. Omilla kynsillä kolme kerrosta.

Joukon yllättäjä, eikä positiivisesti.

So Jelly


Pine-appled on mukavan pirteä keltainen. Geelikoostumuksesta huolimatta, tämä on yllättävän ohutta ei kuitenkaan niin ohutta kuin yllä esitelty So Jelly :D Lakka raidoittuu myös hieman, jos levittää huolimattomasti. Kolme kerrosta peitti hyvin.


Pine-appled


Avon True Colour sarjan Sea breeze nosti karvat pystyyn kun ensimmäisen kerroksen lakkasin. Oli niin ohutta, että hieman jo pelotti. Kuitenkin kolme kerrosta toi hyvän peittävyyden. Tämä raidoittui myös, lisäksi on todella juoksevaa koostumukseltaan.


Sea breeze



Mikä on sinun suosikkisi?








4 kommenttia:

  1. Keltainen on kivan pirteä. Harmi jos näissä on kenkku koostumus. Mietin myös parin lakan tilaamista Avonilta. Onneksi maltoin vielä mieleni.

    VastaaPoista
  2. Hail to the Queen näyttää ihan superhyvältä ♡

    VastaaPoista

If you leave a comment, you earn one happy smile :)